LEHTIARTIKKELEITA

Myös sinä voit hidastaa ilmastonmuutosta

Luonnonsuojelija-lehti 6/2005

Helpoin tapa vähentää oman kulutuksen kasvihuonekaasupäästöjä on ryhtyä Suomen luonnonsuojeluliiton sertifioiman norppasähkön käyttäjäksi. Norppasähköstä ei synny lainkaan kasvihuonepäästöjä, koska sitä tuotetaan lähinnä biopolttoaineilla ja vesivoimalla.

Sähkön osuus kulutuksen päästöistä on suuri etenkin silloin, jos kotisi ja pesuvetesi lämpiävät sähköllä. Asuntojen lämmityksen ja lämpimän käyttöveden osuus kaikista kulutuksen kasvihuonepäästöistä on lähes 20 prosenttia. Öljylämmitettävässä omakotitalossa asuvien kannattaisi vaihtaa öljykattilansa pellettipolttimeen viimeistään siinä vaiheessa, kun vanha kattila on tullut tiensä päähän.

Mennään bussilla

Erikoistutkija Ilmo Mäenpää Oulun yliopiston Thule-instituutista on laatinut arviolaskelman suomalaisen kulutuksen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä. Tämän laskelman mukaan suurin yksittäinen kasvihuonekaasujen lähde olisi henkilöliikenne 27 prosentin päästöosuudellaan. Todellisuudessa liikenteen osuus on vielä hieman suurempi, koska esimerkiksi ulkomaille tehtävät valmismatkat puuttuvat luvusta.

Eniten päästöjä syntyy liikuttaessa henkilöautolla ilman kanssamatkustajia. Jos liikut bussilla, kilometrikohtaisia päästöjä syntyy paikkakunnasta riippuen vain 27–65 prosenttia autoilun vastaavista. Ja kun etsit seuraavaa asuntoa, kannattaisi suosia radan vartta, sillä junan tai metron käyttäjä säästää päästöissään lähes 90 prosenttia autoilijaan verrattuna. Lyhyet matkat kannattaa tietenkin pyöräillä tai kävellä.

Syöminen on taitolaji

Yli 23 prosenttia kasvihuonepäästöistä syntyy elintarvikkeiden tuotannosta, kuljetuksesta, jalostuksesta ja pakkaamisesta. Ruokailun aiheuttamien päästöjen vähentäminen edellyttää paljon tietoa. On kuitenkin olemassa muutama nyrkkisääntö, joita voi yrittää noudattaa.

Riisin sijaan kannattaisi suosia perunaa tai pastaa, sillä riisinviljelyssä syntyy metaania, joka on ärhäkkä kasvihuonekaasu. Vieläkin enemmän metaania syntyy nautakarjan pötsibakteereista. Naudanlihan tuotantoon kuluu sitä paitsi puolta enemmän energiaa kuin sianlihan tuotantoon. Naudanliha kannattaisi siksi korvata sian- tai siipikarjan lihalla, kananmunilla tai maitotuotteilla.

Perunan ja pastan lisäksi suomalaiseen ravintoon perinteisesti kuuluneet kaali, sipuli ja juurekset ovat kasvihuoneilmiön suhteen hyvin vähäpäästöisiä ja siksi suositeltavia. Samaa ei voi sanoa kotimaisista talvitomaateista, jotka kasvatetaan lämmitetyissä sisätiloissa keinovalon avulla. Talvitomaateista syntyykin enemmän kasvihuonepäästöjä kuin riisistä tai sianlihasta.

Jokaisen päästöt vaikuttavat

Jos pystyy soveltamaan edellä mainittuja ohjeita omaan elämäänsä edes osittain, voi pienentää paljonkin omaa osuuttaan ilmastonmuutoksessa. Ilmakehähän ei tiedä, että olet vain yksi kuudesta miljardista ja että kansamme on pieni, vaan jokaisen päästöt vaikuttavat ilmakehän koostumukseen.

Ja lopuksi osittainen synninpäästö laiskoille ja kiireisille kuluttajille. Kaupasta ostettu tölkkihernekeitto aiheuttaa kutakuinkin saman verran päästöjä kuin kotona valmistettu. Tehtaan keitto valmistetaan niin suurissa erissä, että se on ekotehokasta. Laskelma sisältää myös säilyketölkin valmistuksen aiheuttamat päästöt. Oletusarvona on tietenkin se, että tyhjentynyt tölkki viedään kierrätykseen.

Maura Ryömä

Loputon talouskasvu on toiveajattelua

Kirja-arvostelu teoksesta Kasvun rajat – 30 vuotta myöhemmin, Luonnonsuojelija 1/2006

Aineellinen talouskasvu ei voi jatkua loputtomiin, koska maapallon tarjoamien perusresurssien määrä ei kasva. Tämä oli vuonna 1972 ilmestyneen Kasvun rajat –kirjan sanoma.

Ympäristökirjallisuuden kulttiteoksen kolmas päivitetty versio suomennettiin syksyllä. Kolmenkymmenen vuoden aikana on tapahtunut kirjoittajien mukaan paljon edistystä. Laitteet kuluttavat entistä vähemmän energiaa. Ilman- ja vesiensuojelun taso on noussut. Otsonikerrosta tuhoavien aineiden käyttö on saatu kuriin.

Ihmiskunnan tulevaisuutta varjostavaa perusongelmaa ei silti ole kyetty ratkaisemaan, vaan luonnonvarojen määrällinen kulutus kasvaa joka vuosi. Esimerkiksi teollisuustuotannon ja autojen määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1972. Myös energiankulutus ja väestö lisääntyvät edelleen, vaikkakin aiempaa hitaammin.

Energiankulutuksen ja väestönkasvun hidastuminen on osin juuri ensimmäisen Kasvun rajat –teoksen ansiota, sillä se nosti globaalit ympäristö- ja kehityskysymykset suuren yleisön tietoisuuteen.

Kirjan ensimmäisen version taustalla oli eri maiden liikemiehistä, poliitikoista ja tutkijoista koostuvan Rooman Klubin tilaama kaksivuotinen tutkimushanke. Tavoitteena oli selvittää, miten kasvavan ihmiskunnan tarpeet voitaisiin tyydyttää. Tavoite on yhä ajankohtainen, sillä nälkään kuolee joka päivä 25 000 ihmistä ja suurin osa talouskasvun hedelmistä kulkeutuu länsimaihin.

Kirjan kolmas versio esittelee eri kehityspolkuja. Yhdessä niistä ihmiskunnan ekologinen jalanjälki sopeutetaan pehmeästi maapallon kantokykyyn. Kovin syvälle uuden maailmanjärjestyksen käytännön yksityiskohtiin ei mennä. Selvää on kuitenkin, että länsimaisten kulutustottumusten on muututtava.

Kirja sortuu paikoin amerikkalaistyyliseen jankutukseen ja yksinkertaistuksiin. Kyseessä on silti tärkeä puheenvuoro, joka on globalisaation ja ilmastonmuutoksen myötä vieläkin ajankohtaisempi kuin vuonna 1972.

Donella Meadows, Jorgen Randers & Dennis Meadows: Kasvun rajat, 30 vuotta myöhemmin. Gaudeamus 2005.

Maura Ryömä

Suorakylvön suosio kasvaa

Luonnonsuojelija 3/2006

Suorakylvön suosio on kasvanut Suomessa nopeasti. Tällä hetkellä jo kymmenen prosenttia Suomen viljelyalasta on suorakylvöllä.

Suorakylvössä maata ei käännetä auralla lainkaan, vaan kylvökoneen leikkuri leikkaa maahan kapean vaon, johon kone tiputtaa siemenviljan ja lannoitteen. Koneen takaosassa oleva pyörä painaa vaon lopuksi umpeen. Maa säilyy siten kasvipeitteisenä läpi vuoden.

Suorakylvö kehitettiin alun perin Yhdysvalloissa eroosiota ehkäisemään. Pellon pintaosiin jäävä sänki, pellolle levitetty olki ja tiheä juuristo suojaavat maata tehokkaasti tuulen ja veden kulutukselta.

Suorakylvö on yleistynyt pohjoismaissa 1990-luvulta alkaen viljan hinnan laskiessa. Suorakylvön avulla säästyy polttoaine- ja työvoimakuluja. Myös peltomaan tiivistyminen vähenee.

Suorakylvö vaikuttaa lupaavalta myös vesien rehevöitymisen ehkäisyn kannalta, sillä maa-ainekseen sitoutuneen fosforin huuhtoumat vähenevät noin puoleen. ”Parhaat ympäristövaikutukset on saatu savimaiden kaltevilla pelloilla”, toteaa suorakylvön vesistövaikutuksia Helsingin yliopistossa tutkiva Paula Muukkonen.

Suorakylvö parantaa myös maan rakennetta. Orgaanisen aineksen määrä eli maan multavuus lisääntyy, jolloin lierot, sienet ja muut pieneliöt viihtyvät maassa paremmin. Sadevesi imeytyy peltoon nopeammin muun muassa lierojen kaivamien käytävien ansiosta. Tämä vähentää ravinteita vesistöihin huuhtovaa pintavaluntaa.

Maan multavuus ja biologinen kasvukunto paranevat kuitenkin hitaasti Suomen kylmässä ilmastossa. Lisäksi lannoitteet kertyvät helposti suorakylvetyn pellon pintaan, jolloin liukoisen fosforin huuhtoutuminen voi lisääntyä. Muukkosen mukaan tällä hetkellä tutkitaan keinoja, joilla liukoisen fosforin huuhtoutuminen saataisiin kuriin.

Maura Ryömä

Kaavoituksella päätetään ympäristön tulevaisuudesta

Luonnonsuojelija 5/2005

Kaavat ovat karttoja siitä, miltä ympäristömme tulee tulevaisuudessa näyttämään. Kaavojen avulla päätetään virallisesti siitä, mihin paikkaan ja kuinka paljon rakennetaan uusia taloja ja teitä. Kaavoituksen yhteydessä tehdään useimmiten aina jonkun lähiympäristöä muuttavia ratkaisuja.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan esimerkiksi asemakaavalla pitää tuottaa viihtyisää, turvallista ja terveellistä elinympäristöä. Asukkaille pitää myös tarjota riittävästi lähivirkistykseen soveltuvia alueita. Luonnonympäristöön liittyviä erityisiä arvoja ei saa hävittää.

Käytännössä kansalaisten on kuitenkin pidettävä itse huolta siitä, että edellä mainitut hienot tavoitteet toteutuvat edes joiltain osin. Itse rakennustoiminta kun on raakaa bisnestä, jonka päätavoitteena on tuottaa mahdollisimman nopeasti voittoja. Luonnonsuojelusihteeri Tapani Veistolan mukaan kunta yrittää aina ”maksimoida rakennuspaikat”. Tämä pätee etenkin maankäyttösopimuksiin eli grynderien kanssa solmittaviin aluerakentamissopimuksiin.

Asumisen laatu on muutakin kuin neliöitä

Kuntien kaavoittajiin kohdistuu paineita myös poliittisten päättäjien taholta. Esimerkiksi Helsinki on ottanut tavoitteeksi asukasmäärän huomattavan kasvattamisen. Lisäksi kaupungin tavoitteena on edistää asumisväljyyden pitkään jatkunutta kasvua. Lopputuloksena on väistämättä se, että uutta rakentamista tulee paljon.

Luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kurosen mielestä kuntalaisten tahdon pitäisi näkyä nykyistä selvemmin myös kaavojen reunaehdoissa. ”Jos helsinkiläiset ovat sitä mieltä, että puistoja pitää olla enemmän, poliitikkojen pitäisi huolehtia, että kaavoihin myös piirretään lisää puistoja. Kunnallislaki ei nyt toimi.”

”Helsinkiläiset saattaisivat myös tyytyä hiukan vähempiin asuinneliöihin, jos asunnon lähiympäristö olisi parempilaatuista. Asumisen tasoon kun liittyy muutakin kuin kämpän koko.”

Kati Kärkkäinen Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksestä vahvistaa, että Helsingin kaavoitukseen osallistuminen on ”aika vaikea homma” juuri siksi, että määrälliset rakentamistavoitteet on sovittu jo yleiskaavan yhteydessä. Asemakaavavaiheessa rakentamisaluetta voi korkeintaan yrittää rajata uudelleen tai pienentää, jolloin rakennuksista tulee suunniteltua korkeampia.

Kaavoitukseen kannattaa osallistua

”Meri-Rastilan yleiskaavassa saimme kuitenkin sellaisen työvoiton, että rakennettavan alueen rajaa siirrettiin kymmeniä metrejä kauemmaksi rannasta”, Kärkkäinen toteaa.

Myös Jussi Pesola Kirkkonummen ympäristöyhdistyksestä kokee, että kaavoitusprosessiin osallistuminen on tuottanut tulosta. ”Yhdistyksemme osallistumisen myötä kaava-asiakirjat ovat muuttuneet vähitellen selkeämmiksi ja muukin tiedottaminen on parantunut. Myös luontoselvitysten laatu on parantunut huomattavasti ja keskustelu poliittisten päättäjien kanssa vilkastunut.”

Pesolalla on lisäksi pitkä lista kohteista, joissa osallistuminen on johtanut itse kaavan paranemiseen. Esimerkiksi Sarvvikin asemakaavassa saatiin parannuksia liito-oravien elinpiireihin ja alueen ekologisiin käytäviin sekä viheraluekokonaisuuksiin.

Pesola toteaa myös, ettei saisi lannistua heti alkuunsa. Jos vaatimuksia ei huomioida, on mentävä kyseisten viranomaisten ja päättäjien puheille ”suoraan työpöytien äärelle.” Samaan aikaan on syytä tiedottaa asiasta näkyvästi ja pyrkiä saamaan viestinsä läpi eri medioissa. Vaatimusten pohjana tulee tietenkin olla hyvä perustieto hankkeesta ja sen suunnitteluvaiheesta.

Riittävät selvitykset ajoissa

Pesolan mielestä eräs tehokkaimmista osallistumistavoista on huolehtia, että kaavahankkeesta tehdään riittävät ja puolueettomat selvitykset jo ennen ensimmäistä luonnosvaihetta. Tämä merkitsee käytännössä vahvaa vaikuttamista osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältöön. Kaavahanke pitäisi saada jo tässä vaiheessa myös kaikkien osallisten tietoon ja keskustelun kohteeksi.

Kuntien kaavoittajat kokevat usein, että kaavojen yhteydessä laadittavat selvitykset syövät resursseja muusta kaavaan liittyvästä suunnittelutyöstä. Veistolan mukaan loppupeleissä säästettäisiin kuitenkin sekä aikaa että rahaa, jos riittävät selvitykset laadittaisiin ajallaan. ”Selvitysten laadintaan tarvittavat summat ovat marginaalisia verrattuna asuinalueen rakentamisen kokonaiskustannuksiin”.

Maura Ryömä

Jokamiehenoikeudet ovat etuoikeus

Luonnonsuojelija 4/2005

Laajat jokamiehenoikeudet ovat pohjoismainen perinneherkku. Suomen, Ruotsin ja Norjan jokamiehenoikeudet ovat perua ajoilta, jolloin elettiin vielä erä- ja kaskitaloudessa.

Pysyvään maanviljelyyn siirryttäessä Suomen talonpojat säilyttivät vapautensa liikkua ja hyödyntää luonnon antimia, koska he omistivat viljelemänsä maat. Toisin oli Keski-Euroopassa, jossa vallitsi tiukka läänityslaitos ja talonpojat olivat maaorjia.

Erilaisen maanomistusperinteen seurauksena Pohjoismaiden luonnossa saa edelleen esimerkiksi kulkea ja marjastaa vapaammin kuin muualla Euroopassa. Esimerkiksi Hollannissa ja Belgiassa ei lain mukaan saa lainkaan liikkua yksityismailla. Lisäksi monissa Euroopan maissa maanomistajalla on oikeus kieltää liikkuminen omilla alueillaan. Muun muassa Virossa on varsin yleistä, että yksityiset maa-alueet on merkitty tauluin, joissa lukee maanomistajan nimi ja puhelinnumero.

”Sitten on vain ryhdyttävä kännykkäneuvotteluun siitä, pääseekö mailla kulkemaan ja saako vaikkapa marjoja poimia”, kertoo Juhan Telgmaa Viron luonnonsuojeluyhdistyksestä. Merkitsemättömilläkin luontoalueilla saa Virossa liikkua vain päiväsaikaan.

Kreikassa maanomistajan oikeudet on viety niin pitkälle, ettei yksityiseltä hedelmätarhalta yleiselle alueelle pudonnutta hedelmääkään saa poimia, koska kyseessä on yksityisomaisuus.

Euroopassa on toisaalta myös maita, joiden tilanne muistuttaa pohjoismaista jokamieskäytäntöä. Esimerkiksi Tshekin tasavallan metsissä ja maaseudulla saa pääsääntöisesti liikkua vapaasti, veneillä ja uida sekä myös marjastaa ja sienestää. Englannissakin astuu tänä vuonna voimaan lakiuudistus, joka mahdollistaa patikoinnin nummilla ja yhteiskunnan omistamilla mailla. Lisäksi maassa on jo vanhastaan laaja, virallinen polkuverkosto. Uimiseen ja telttailuun tarvitaan kuitenkin edelleen maanomistajan lupa.

Virkistäytymistä vesien äärellä arvostetaan suuresti kaikissa kulttuureissa. Rantojen virkistyskäyttö on monessa Euroopan maassa pyritty turvaamaan rajoittamalla rantarakentamista. Esimerkiksi Virossa ei saa rakentaa 100 metriä lähemmäs järven- tai merenrantaa. Jokivarsilla ja lampien rannoilla rajana on 50 metriä. Lisäksi koko rantavyöhyke on jätettävä 10 metrin leveydeltä yleiseen virkistyskäyttöön. Tätä sääntöä ei tosin aina noudateta.

Espanjassa on jopa erityinen rannikkolaki, jonka perusteella kaikki kansalaiset saavat vapaasti oleskella, uida, purjehtia ja kalastaa vesistöjen varsilla.

Maura Ryömä

Mainokset